Vaellus   Muita retkiä 10. Pirkan hiihto 90 km: Joko osaan kuunnella kehoa? sunnuntaina 6.3.2005 Edellisenä päivänä olin syönyt hieman tavallista runsaammin helposti sulavaa ruokaa ja juonut paljon. Vielä bussissa tyhjentelin mustikkakeittotölkkiä. Paikan päällä Niinisalossa ilmoittautuminen, vaatteiden vaihto ja repun jättäminen kuljetukseen sujuivat yksinkertaisesti ja nopeasti järjestäjien ohjeiden mukaan. Banaania mutustellen ja vettä hörppien siirryin vessan kautta lähtöpisteelle. Valitsin vihreän ryhmän, koska ajattelin hiihtäväni alle seitsemän tunnin. Lähdössä oli ryysistä, kuinkas muuten, vaikka harvakasvuisessa kangasmetsässä risteili tusinoittain latu-uria. Kun alkuladut punoutuivat yhteen, muodostui turhan tiukka letka, jossa tallottiin kannoille ja sauvoille. Hiihtelin hitaasti ja annoin kiireisempien mennä. Maasto oli tasaista ja hiihtelin pitkään liukuvaa wassbergia sikäli kuin se jonossa oli mahdollista. Jo tässä vaiheessa huomasin, että suurin osa hiihti kuokkaa, ja vieläpä lyhyttä kuokkaa, jossa suksea luistatettiin kantilla eikä pohjalla. Ajattelin, että taloudellisesta tekniikasta on minulle varmasti hyötyä. Aloin ohitella edessä hiihtäviä, vaikka se aina nosti sykettä, mitä yritin välttää. Tasatyönnöillä pääsi reunan kautta ohi, mutta hyöty oli väliaikainen: aina seuraavassa pikku mäessä porukka aina tiivistyi kasaan ja vauhti putosi nollaan. Vasta hieman ennen puoliväliä sai hiihdellä omaa vauhtiaan. Luulen, että loppuaikani olisi ollut ainakin vartin parempi, jos olisin ymmärtänyt lähteä lähempänä eturiviä ja uskaltanut ohitella enemmän. Toisaalta aina silloin tällöin kun löytyi sopiva letka tai selkä, vauhtia oli helppo pitää yllä. Puolivälin kohdalla ongelmia aiheuttivat myös hitaat ja monilukuiset Puolipirkan hiihtäjät, joiden lähtö oli ollut kello 14. Jos olisin pitänyt hieman enemmän kiirettä alkumatkalla, olisin päässyt koko lössistä ohi. Kyröskosken kävelyosuudella otin sen verran juoksuaskeleita, että parikymmentä puolipirkkalaista jäi taakse. Tankkaukseni matkan varrella onnistui nappiin. Alkumatkasta tosin huomasin, että energiapatukat kylmettyivät sen verran koviksi, että niitä ei hevin pystynyt hiihtäessä nielemään - geelit toimivat paljon paremmin. Patukoita jäi tähteeksi pari. Toinen ongelma tuli eräällä huoltopisteellä, jossa vesi oli liian kuumaa (!) juotavaksi. Tankkauspisteillä oli tietenkin suksien ja sauvojen kanssa puikkelehtimista, mutta ystävälliset tankkauspistevastaavat kiikuttivat juomamukeja kauemmaskin. Parhaita hetkiä matkan varrella oli Jämijärven hiihtotunneli, jossa vauhti kohosi mahtavaksi, Rokkakosken pahaksi mainitut nousut, joissa lopullisesti huomasin, että pääsen maaliin hyvissä voimissa, sekä alkumatkan tasaiset mäntykankaat, joissa suksea oli helppo luistattaa. Mukava oli myös olla tietoinen siitä, kuinka hienosti järjen ja kehon yhteispeli energiahuollossa pelasi. Matkan varrella, erityisesti loppupuolen pienissäkin nousuissa, tuli selkä edellä vastaan hiihtäjiä, joilla selvästi oli ollut huonompi päivä. Hankalia hetkiä ei tullut oikeastaan ollenkaan: lihakset eivät kipeytyneet tai menneet tukkoon, energia ei loppunut eikä hiihto tuntunut tylsältä. Aivan viimeisillä kilometreillä latukoneesta oli valunut hydrauliikkaöljyä ladulle, ja luisto katosi paikoin kokonaan, mutta siinä vaiheessa reissua sillä ei ollut mitään merkitystä. Pentinmaan jälkeen otin muutaman nousun aika reippaasti, mutta kenties järkevämpää olisi ollut panostaa vauhdikkaaseen etenemiseen tasaisella. Maaliin tulin ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Kelloa minulla ei ollut mukana, joten olosuhteisiin nähden sangen hyvä loppuaika tuli täytenä yllätyksenä: 6:16:43. Reppu löytyi helposti, tarjoilu palautusjuomineen teki kauppansa ja kuljetus uimahallille lähti ajallaan. Harvoin on suihku tuntunut niin hyvältä! Ja toisaalta: harvoin on hikeä irronnut saunassa niin niukasti! Altaalla uin muutamia palauttavia vetoja, mutta hengästyminen ei oikein huvittanut. Paikallisbussilla asemalle, junaan ja kotiin. Elina tarjosi pitsaa ja olutta, jotka katsoin ansainneeni. Kuva: V. Kankaanpää.

Hiihtolomalla oli tullut hiihdettyä. Ensin kymmenen, sitten kolmenkymmenen ja lopulta neljänkymmenen lenkkejä. Kaverit leukailivat, että minun pitäisi osallistua Pirkan hiihtoon, jotta saisin kyllikseni. Itse asiassa olin kyseisen hiihtoloman jälkeen fyysisesti todella uupunut - portaatkin ottivat koville -, mutta lepo teki tehtävänsä ja ilmoittauduin piruuttani hiihtämään. Edellisenä päivänä voitelin sukset: hyvä pohjustus ja matalafluorista luistoa. Start-firmalla on aika hieno palvelu netissä; kertovat voitelusuositukset lähiaikojen hiihtotapahtumiin. Niiden pohjalta valitsin. Evääksi kävin ostamassa Dexal-geelejä ja epämääräisiä hiilihydraattipatukoita. Suunnilleen niille perustui yksinkertainen tankkaussuunnitelmani: ennen jokaista huoltopistettä geelipussi tai energiapatukka, joka pisteeltä muki sekä urheilujuomaa että vettä - ja pari kertaa suolakurkkuja. Pirkan hiihdon vapaan tyylin lähtö oli kello yhdeltätoista Niinisalosta. Sinne oli järjestetty bussikuljetus Tampereelta puoli yhdeksältä, joten olin Tampereella pikkusiskon luona yötä. Pertsan hiihtäjänä olisin joutunut ladulle jo seitsemältä - epäinhimillistä puuhaa se pertsaaminen myös siltä kannalta.