Vaellus  Nuuksio 4. Nuuksio: Kevään riemua 28.-30.3.2003 Yksin Reitti: Luukki - Halkolampi - Väärälampi - Halkolampi* - Kaitalampi - Velskolan Pitkäjärvi - Lippukallio - Karjakaivo - Solvalla - Romvuori - Valklampi - Holma-Saarijärvi - Iso-Holma* - Kattila - Takala - Vähä-Parikas - Takala - Kattila - Haukanholma - Nuuksionpää Perjantai 28.3. Pääsin lähtemään vasta töiden jälkeen, oli jo pimeää. Jostain ihme syystä en koskaan onnistu jäämään bussissa pois siellä missä pitää, tälläkin kertaa jäin Luukissa pois kahden polunpään välissä, ja oli käveltävä tietä. Oli kirkas ilta, pikkupakkastakin kai. Kävelin lammen jäällä, kun se ei ollut niin iljanteista, muualla alamäet olivat aika pahoja. Halkolammella oli tyttöpartiolaisia, menin Väärälammelle, mutten löytänyt sieltä puita. Aamiaisen takia palasin Halkolammelle. Tytöt olivat kunnolla. Join ylijääneen siiderin (erälakien rikkomista...), tuijottelin tähtiä mäen päällä ja päätin käydä avotaivaan alle nukkumaan. Lauantai 29.3. Oli kuuma, tietenkin, kun pussissa riittäisi kapasiteettia neljäänkymppiin ja oli kaksi. Mutta nukuin taivaallisesti, varmaankin yli kymmenen tuntia. Ei meinannut aamunuotio syttyä, kun puut olivat märkiä - ja partiotytöt katselivat vierestä. Ne pitivät itseään lämpiminä leikkimällä lorujen tahtiin. Juuri tuon - sinänsä järkevän - leikkihingun takia sain pikkupoikana jo yhdellä kerralla kyllikseni partiosta. Kaitalammella oli jaloista halvaantunut mies hiihtämässä - mätti pitkin järveä suksikelkalla aika kyytiä. Oli aurinkoista ja tuuli. Metsässä oli kohtuullisen helppo kulkea, paikoin hanki jopa kantoi, paikoin puuttui. Lippukallion rikkonaisessa mutta kauniissa maastossa väsytin itseni perin pohjin, ja oli pidettävä kunnon paussi huipulla, mikäs siinä. Hieno paikkahan se on, erämaan säväys samaan tapaan kuin Kurjenrahkan Pirunkirkossa. Ja jostain syystä masuparka oli ihan vetelänä, liekö Halkolammin vedellä osuutta asiaan, reissun loppua kohti tiukkeni taas, kuten tavallista... Karjakaivon nuotiopaikan rinne oli häijyn liukas. Kenties juuri siksi jouduin ramppaamaan kaivolla edestakaisin loputtoman monta kertaa - aina sinne unohtui jotain. Keittelin napolinpataa nötkötillä, upposi se kun harhautin. Rinteen lumet sulivat ja vesi pyrki nuotiopaikalle, tein puroja ja ihailin insinöörintaitojani. Edempänä törmäsin rippikoululeiriin, muuten oli ihmeen vähän ihmisiä liikkeellä. Talvikelit ohi, mutta polut vielä jäässä - turhahan se on perheellä tulla. Nuuksion Pitkäjärveltä tempaisin suoraan Romvuoren laelle, ja jyrkkää oli, ja pitkää. Onneksi rinteessä oli upea, sulava jääputous, jossa pesin kädet ja pään. Vuoren laella kulkee hyvä polku Valklammelle. Pidin upeaa taukoa auringonpaisteessa lammen rantasuon kivellä. Katsoin keloja ja suota. Pikku sirpaleina se erämaakin on otettava tähän sirpaleiseen elämään. Mustalammella oli upea rastapäätyttö kolleineen juomassa kaljaa ja paistamassa makkaraa. Toinen ns. hemmo yritti hakata halkoja, eikä tajunnut katsoa oksia - ei se vaan halkea jos oksa panee vastaan. Sama puutuntuman puute vaivasi partiotyttöjä. Mitäpä minä sanomaan, oppikoon itse ja lyököön jalkaansa, niin minä tein. Iso-Holmassa ei ollut ketään. Keittelin iltaruuat ja laitoin pedin taas ulkosalle, tällä kertaa vaatteeksi vain lyhyt kerrasto. Kokeilin myös nukkua makuupussin huppu mahdollisimman auki, ja se totta tosiaan ehkäisi kostumista. Jos hengityksen kosteus pääsee tiivistymään tai muuten kertymään hupun sisäpuolelle, se kastelee koko pussin, kun pussin pakkaa. Katselin tähtiä ja satelliitteja ja männynlatvoja, ajattelin Irakin sotaa. Kun sängyn tekee ulos, niin todennäköisesti alkaa sataa. Niin nytkin. Neljältä. Pystytin teltan pikapikaa ja nukuin yhdeksään - kaksitoista tuntia taas. Nyt kosteus ei haitannut, kuten tavallista, sillä pidin sisäteltan ovea auki, ja ulkotelttaakin raollaan, yöllä sitä paitsi nousi tuuli. Sunnuntai 30.3. Sää oli utuinen, välillä pilvinenkin, ja ainakin tuulinen. Aamupuurokattilan alle ei meinannut liekki millään osua, piti laittaa oikein valkoisen miehen tulet. Päätin käydä Kattilaa ja Salmen ulkoilualuetta katsomassa. Polku oli varsin hieno, ja Kattilan kammi vertaansa vailla. Siellähän voisi talvipakkasilla oleskella ihan inhimillisissä oloissa, vaan ei taida betonibunkkeri takkavoimalla kovin äkkiä lämmetä, naamapaisteella pitäisi neitonsa kanssa istua. Ajattelinpa silti jopa joulunviettopaikaksi sitä kammia, jos täytyy kaupunkijoulua viettää. Kattilan vesipiste oli poissa käytöstä - hana puuttui. Myllypuron jälkeen oli uusi, hieno laavu, Takalan vanhalle mäkitupalaisten asuinpaikalle rakennettu. Kesäaikaan voisi lähipuroista ottaa vettäkin, nyt ne olivat keväisen ruskeat. Esittelytaulussa sanottiin, että lähimäessä olisi kaltio, etsin mutten löytänyt. Laavun edustalla uitin pipoani (tahattomasti) kuralätäkössä kymmenisen minuuttia, eikä enää huvittanut laittaa päähän. Takalan jälkeen oli paikoin aika upeaakin metsää, männikköä. Hakattua paikoin, mutta silti. Metsonroikale lähti pakolentoonsa parinkymmenen metrin päästä, ja pari koppeloa seurasi. Vähä-Parikkaan rannalla olin jo aika kuitti, laitoin tukevat muonat. Sikäläinen nuotiokatos on rakennettu kesäilmoja varten: siinä ei ole ainuttakaan seinää. Nyt järveltä puhalsi kalsea tuuli, ja kyyristelin tulisijan suojissa. Paikalle tuli pariskunta makkaraa paistamaan, aluksi rouva kehuskeli, ettei tuuli kylmä ole, mutta alkoi sitten palella siinä määrin, että juotin hänelle kupin teetä. Kuulemma lämmitti. Mies ei ottanut, ja katsoi ikävästi, niin se vaan ottaa itsetunnolle, kun ei voi lämmittää naistaan... Järvessä on mitä ilmeisimmin hyvä vesi, nostin pilkkiavannosta kristallinkirkkaita pullollisia. Paluumatka tuntui pitkältä, vaikka olin paikkaillut nestehukankin, piti huilia vähän väliä. Kammilla virittelin hiilistä nuotion ja istuin vain. Niin se kammin hämärä hämää: lähistön tie ja kartano katosivat ajatuksista, katon betonia en katsonut, vaan ajattelin Lapin turvekömmänöitä. Sen verran lämmitti tuli, ettei kylmä tullut, vaan köllähdinkin jopa penkille oikosekseen. Haukanholmakin oli tyhjä, söin loput ruisleivät uudessa katoksessa ja keittelin teetä. Alkoi tympiä koko tee. Täkäläinen vesi kun pitää keittää ennen juomista, eikä jäähtymistä viitsi odotella, joten teenähän se on juotava. Eikä pieni lisävärjäys tee lampivedelle makukatsannossa pahaa, ei suinkaan. Mutta raikastakin voisi juoda... Nuuksionpäässä odottelin bussia puronvarren kesämökin sillalla. Sulavesi virtasi viiden metrin leveydeltä jään päällä, ja katselin kuinka aurinko leikki pikku aalloilla.