Vaellus  Muita retkiä 3. Helvetinjärvi: Lumimyräkkää ja taas hiekkatietä 28.12.-30.12.2003 yksin Reitti: Kankimäki - Helvetinkolu - Luoma - Luomanlahti* - Salmijärvi - Haukanhieta* - Iso Ruokejärvi - Helvetinkolu - Kankimäki - Ruovesi-Virrat -tie Sunnuntai 28.12.2003 Joululomaa, kinkkua ja suklaata. Paljon perhettä ja kaksi autoa. Outoa, että vaikka on autoja ja kuljettajia, metsään lähteminen on paljon vaikeampaa kuin yksin julkisilla. Isä ymmärsi sen verran, että lähti heittämään Ruovedelle, Helvetinjärvelle. Linjakas päätös minulla nimittäin: Suomen kansallispuistot pitäisi kiertää, ja kun kerran Keski-Suomessa ollaan, niin sinne. Suojasäiden jälkeen oli pakastunut ja sateli hiljakseen lunta. Pimeän ajomatkan aikana lumisade kiihtyi. Aika lipevä oli pikkutie Kankimäkeen, ja paikka tuntui varsin etäiseltä. Isän kanssa lähdettiin kävelemään sysipimeässä päivätuvalle: hän halusi mukaan keittelemään teet. Isä näpräsi tapansa mukaan gepsiin koordinaatteja, minä taas olin jo menossa pitkin viittapolkua. Kun on tarpeeksi kulkenut pimeässä, sitä ei osaa ajatella eksyttävänä. Karttana minulla oli Metsähallituksen sivuilta printattu viitteellinen A4. Isän rukkasdoordinaatit tuvasta osuivat aika lähelle, samoin minun veikkaukseni. "Tuollahan se tupa on, kun tuo rotko aukeaa." "Mikä rotko?" "Kato nyt noita puita, niiden takana on taivasta, joten siinä on rotko." Tupa oli kylmä, mutta tunnelma lämmin. Tehtiin puita ja laitettiin tuli sekä kaminaan että takkaan. Juotiin teet ja mietittiin ylihuomista paluumatkaa: äiti tulisi hakemaan, mutta kun tie oli niin huono, lupasin kävellä valtatielle, mitä se oli, kymmenisen kilometriä. Isä lähti lumisateeseen, minä jäin mutustelemaan toffeekarkkeja ja ihmettelemään: näin etelässäkin on melkein oikea autiotupa. Tai no, päivätuvaksi sen tunnisti nukkumiseen liian kapeista seinänvieruspenkeistä. Onneksi siirrettävät penkit olivat saman korkuisia. Maanantai 29.12.2003 Aamulla uutta lunta oli kaksikymmentä senttiä, ja lisää tuiskutti. Oli harmaata ja pehmeää, kolean oloista. Standardiaamiaisen keittelin Helvetinjärven veteen. Paarustaminen kävi päinsä: uusi lumi oli kevyttä höttöä, mutta tasoitti mukavasti poluille vanhaan lumeen jäätyneet epätasaisuudet. Sauvojen ja rinkan kanssa kävelin viittapolkua Luomajärvelle. Nähtävää ei ollut paljon, kotoisan oloista metsää, ei eläimiä. Ääntä oli enemmän - eli hiljaisuutta. Lumisateen kuuli. Luomajärvellä tuumin, että jäätä on helpompi kävellä kuin umpeen satanutta polkua, vaan eipäs ollutkaan. Sileä jää lumen alla livetti pari kertaa. Luisuttelin keittokatokselle ja kävin täydentämään aamiaista. Leipää, hirvenlihaa, teetä lumesta. Ihmettelin katoksen tiilistä takka-hella-yhdistelmää ja katselin vastarantaa, joka häämötti harmaana lumisateen takaa. Luomanlahdesta lähdin hankkiutumaan luoteeseen. Karttapaperi ei kertonut pikkuteistä yhtään mitään, ja polut olivat täysin ummessa, mutta vaistolla osuin oikealle tielle aika helposti. Mitäpä kartalla, ilmankin pärjää. Tietä alkoi olla raskas kävellä, sillä lunta tuli koko ajan lisää. Aura-auto ei ollut kulkenut - eikä kukaan muukaan. Paarustinpa siis enimmän osan päivää hiekkatietä - sitä näillä Etelä-Suomen pikkukansallispuistoretkillä joutuu tekemään kylliksensä, eikä sellaisesta jää paljon kertomista. Hakkuuaukeita, siellä täällä hirvitorni todistamassa paikallisista harrastuksista, autiotaloja, väliin asuttujakin. Ei ihmisiä. Haukanhiedassa ihastelin MH:n vuokramökkiä ja liukastelin keittokatokselle. Sulatin lumesta perunamuusille nesteen ja ihastelin männikköistä hiekkarantaa ja aavaa järvinäkymää. Ihan kuin Isohiekka Keuruulla: lapsuuden uimarantaideaali. Alkoi tulla pimeä. Paluumatkalla Petzl Tikka Plus oikkuili. Se ei mennyt päälle, mutta kun katkaisijaa piti alhaalla, valo särisi strobona. Onneksi minulla oli varalla pikkuinen Maglite. Ison Ruokejärven vessassa otin Tikasta patterit pois ja laitoin takaisin: toimi taas. Myöhemmin luin, että tämä on Tikka Plussan tyyppivika, joka ilmenee, jos patterien keskinäinen jännite ei ole sama. Eli jos yksi patteri on esimerkiksi kylmempi kuin muut, valo värisee. Pimeää, täysin umpeen satanutta polkua on yllättävän helppo seurata vaistolla, mutta tietyssä maastossa täytyy olla tarkkana: kallioisilla mäillä. Tuli taas hieman pyöriskeltyä, mutta vain hieman. Kämppä oli lämmin ja siellä istui kaksi ihan asiallista jääkiipeilijää. On niillä älyttömästi rojua - ja kaikki täytyy saada kuivaksi. Keskityin lukemaan kirjaa - Torgny Lindgren: Pylssy. Lumisade lakkasi ja tähdet tulivat esiin. Tiistai 30.12.2003 Heräsin aikaisin. Olin tehnyt puurovalmistelut jo illalla, ja pääsin liikkeelle ennen kuin tuli valoisaa: piti muka ehtiä kyydille. Pakkasta oli viitisentoista ja aurinko nousi pilvettömälle taivaalle. Soitin äidille ja kerroin lähteneeni kävelemään. Hän ei ollut vielä harkinnutkaan lähtöä. Äiti soitti isälle ja kysyi reittiä. Isä soitti minulle ja kysyi, minne tulen. Isä soitti äidille ja ehdotti tietä ja aikataulua. Äiti soitti minulle ja kertoi, ettei noudata isän ehdotusta vaan tulee isoa tietä. Samalla reissulla haettaisiin Elina Orivedeltä, mutta pitikö hänet hakea tänään vai huomenna? Soitin Elinalle ja kysyin: tänään. Soitin äidille ja kerroin, että tänään. Tässä vaiheessa aurinkoisen pakkasaamun hyvää tekevä vaikutus alkoi häipyä helvetillisen säätämisen takia. Kävelinpä siitä sitten isolle tielle, ja vielä isoa tietäkin viisi kilometriä. Äiti soitti: hän odotti minua väärässä paikassa, vaikka oli saanut selvät ohjeet. Kotiinkin päästiin.