Vaellus  Lappi 28. Hammastunturi: Lokakuun aurinkoa 10.10.-19.10.2003 Mukana isosisko Kanerva Reitti: Illestijoki - Sompio - Hauki-Suivakkojärvi - Suivakkojärvi (> Tunturi-Suivakko) - Vasotusselkä - Rahpesoaivi - Appisnulkki - Tihkalmaa - Riekkokämppä - Appisenpalo - LaVu-kämppä (> Hentun Matin pää - Kulvakkopäät) - Appisenvanhapalo - Appissuvanto - Kultala - Pahaoja - Sotajoki (> Moberginoja) Kuvat 1     Kuvat 2     Kuvat 3     Kuvat 4 Rakas isosiskoni Kanerva tavallaan tilasi minulta vaelluksen. Hammastunturi oli ensimmäisenä käymättömät-listallani, ja sopiva lokakuukohde myös, joten sinne. Sitä on viisas ja varautuu: hätäsuojalla ja talvivehkeillä. Mutta entäpä kun aurinko paistaa... Tämä reissu opetti sen, että ei pitäisi lähteä vaeltamaan stressin aiheita takataskussa. Työasiat jäivät kesken, ja niin jäi sitä myötä rentoutuminenkin. Mutta toisaalta: mielikuvat jäivät, ja voima. Se on omituinen alue, se Hammastunturi. Muotkan ja Saariselän sekoitus, mutta mausteena kunnon soita ja märkiä kuusimetsiä. Ei unelmieni kulkumaata, mutta tärkeä käyntikohde. Perjantai 10.10.2003, junassa Tampereelle junalla, suoraan töistä kuten tavallista. Pakattiin siskon kanssa kamoja ja syötiin kiinalaista. Junalle ja hiljaa sänkyyn. Petikaverina Suomen Kuivalehti sekä muistiinpanovihko. Ajattelin varautumista. Sääennuste lupasi kohtuukeliä, nollan kieppeille eikä ainakaan koko aikaa pitäisi sataa. Lauantai 11.10.2003, Sompion autiotupa Hyvätunnelmainen tupa, tällainen edelleenkehitetty laavu: neljäs seinä lisätty, turvekatto, takka. Ikään kuin kämpän, kammin ja laavun sekoitus. Laaksosen autiotupakirja mainosti jotain puista räppänää, mutta nytpä se on korvattu pitkänhuiskealla putkella. Takka kuitenkin savuttaa. Muuten täydellinen, ja kauniilla paikalla. Nukuin junassa kehnommin kuin aikoihin. Eivät antaneet työt periksi, vaikka rauhoitin itseäni: viikkoon et mitään mahda. Ivalossa syötiin Anjan pizzassa ja naureskeltiin Lauran grillille (siinä vastapäätä). Inarissa odotti taksi. Sillä Solojärvelle ja metsäteille. Päästiin aika lähelle aikomaani paikkaa, tiet olivat hyvässä kunnossa. (Yhdessä lapussa luki: Ajo kielletty! Tie juuri kunnostettu. Elokuu 2001) Illestijoen ylitti sitten sellainen parrusilta, että taksikuski päätti jättää meidät siihen, ja sopihan se, matkaa tuli Sompiolle nelisen kilometriä. Kävely alkoi tottuneesti. Polkujakin oli, ne tosin risteilivät tievalla, ylös ja alas. Keiteltiin teet viidensadan metrin jälkeen alkujärkytyksen ehkäisemiseksi, lähtöpingotus on hyvä saman tien laukaista. Sää on hyvä. Aamulla bussin ikkunasta seurasin lokakuun tyyppisumua, joka sitten hälveni kahden aikaan. Plussaa neljä, pilvistä, mutta pilvet harvassa ja korkealla. Aivan tyyntä, Illestijärvi peilaa vastapäistä vaaraa. Sopeudumme siskon kanssa nopeasti, Kanerva käy kokeneesta. Teimme puita. Ihmettelin tuvan lähellä olevaa kivillä ympyröityä kuoppaa, joka oli poltettu jokin aika sitten. Kivet olivat kuin tuulisuojana - ei telttasaunankiuas, ei nuotiopaikka... Siinä oli hyvä kelo kivien päällä koholla maasta, raahasin sen polttopuuksi. Jonkin aikaa meni ennen kuin tajusin: vessa. Kammoin riukupölkyn takaisin. Onneksi joku oli polttanut paskat aivan vähän aikaa sitten, eikä homma haissut, mutta likainen olo tuli silti. Maahisten ensimmäinen temppu. Sunnuntai 12.10.2003 Suivakkojärvi Hyvä, kiireetön aamu, eikä ennättänyt kylmäkään tulla. Ihan aluksi yritin nuohoilla Sompion piippua, mutta eipä tuo juuri auttanut. Maasto Suivakkojärvelle päin oli jyrkkää, kivistä, komeaa, mäntymetsäistä, ilma kaunis. Lokakuun aamuaurinko jopa lämmitti ensimmäistä aamutaukopaikkaa, siitä jatkoin hikipaidalla. Pidettiin tulistelutauko Suivakkolompoloon laskevan vuolaan puron rannalla, en jostain syystä meinannut saada tervasta syttymään. Suivakkojärven tupa on hiekkatievojen välissä, putkahtaa yllättäen esiin, kun tulee polkua pitkin, Hauki-Suivakkojärven länsirantaa. Pihassa oli metsästäjäpari, kun tulimme, lähtivät kuitenkin lähes heti. Iltalenkki Tunturi-Suivakolle kannatti - ja oli helppo. Näkyi tämän tienoon minulle tuntemattomia tuntureita - ja Lemmenjoen. Aurinko katsoi matalalta, taivas oli kirkas, kaikkiaan komea valaistus. Tätä ääntä olen odottanut: kaminan hiljaista tohinaa pienessä, hiljaisessa tuvassa. Täysikuuta piti käydä katsomassa, nyt olen jo pussin lämpimässä. Hiljakseen uutta päivää kohti. Maanantai 13.10.2003, Riekkokämppä Koko päivän paistoi lokakuun kirkas mutta matalalla kulkeva aurinko. Olen ihmeissäni: päivänpaistattelu tunturinkupeessa ei kuulunut tämän retken suunnitelmiin. Normaali päivämatka siskokullan kera: Suivakkojärveltä mäntyselännettä etelään, siitä nousu Appisnulkille ja edelleen tänne - koko ajan etelään, päin aurinkoa. Miten lie häikäistyin kun olin vähällä suunnistaa erannon verran ohi, onneksi oli 1:50000 kartta, jonka rinnesuokuviot auttoivat korjaamaan kurssia. Kuuran harmaannuttamat suoheinikot aamulla, kirkasta okraa hohtavat suot päivällä. Riite joissa ja rimmissä, täysin tyyntä. Alastomat tunturikoivut: valkoinen runko ja violetinharmaa pilvi. Yritän muistella, mutta ei - tätä rauhallisempaa erämaata en ole kulkenut. Tunteeltaan rauhallista; se vain odottaa, lunta, kaamosta, talvea. Veli Korppi, Veli Riekko, Veli Poro, vanhat tutut. Hävettävän pitkään väsäsin tulta tuohon kaminaan. Märkää puuta yritin polttaa, säästää parempia kaamoskulkijoille. Puoli tuntia puhaltelin ja nyt on lämmintä. Rakenteleekohan pilviä huomiseksi? Tiistai 14.10.2003, LaVu-kämppä Ei rakennellut. Ennusteen "enimmäkseen pilvistä" olikin toinen selkeä päivä. Aurinko nousi väkevästi Riekkokämpän vierustunturin takaa, alkoi heti lämmittää kuuraista maata. Käveltiin hiljaa, rauhallisesti, noustiin Appisenpalolle. Tuli teeolo, mutta pohjoisrinteen pikkupuro oli kuiva ja lampi mutaisen oloinen. Istuttiin silti. Tämä LaVu löytyi helposti, mutta kaminanrähjä nurkassa mietitytti aluksi: Satsuumat ovat nimittäin vieneet palovaarallisen piipun pois, tuovat talvella uuden. Ei paljon tulia poltella, mutta päätettiin jäädä, eivät ole turhan kylmiä olleet nämä yöt. Pihanuotio kuitenkin kohta palamaan, iltajumppa, sitten neljä kerrastoa: lyhyt ja pitkä urheilukerrasto, villakerrasto ja mikrofleece. Päiväretkikin tehtiin: Hentun Matin pää, Kulvakkopäät. Hankalaa maastoa, mutta hyvät näkymät Hammastunturille. Päivän maahisjuttu liittyi edelliseen. Paskariuku petti, en pudonnut onneksi pahimpaan läjään. Keskiviikko 15.10.2003, Kultalan autiotupa Maahiset ovat olleet tämän päivän aktiivisimpia toimijoita. Niitä vastaan taisteli kuukkeli. Aamulla kahlasimme ensi töiksemme Appisjoen. Minä mulin huolimattomuuttani. Hihat kastui, takamus, lahkeet, rinkan alakulma. Vasen kehräsluu vereslihalle, oikea polvi kolhiintui. Varpaat kylmettyivät rytäkässä tunnottomiksi. Piti kuivata, teipata, laittaa kengät jalkaan, jatkaa nopeasti. Puolentoista tunnin päästä alkoi tunto palailla varpaisiin. Polvi ei kulkua haitannut, mutta ei hyvä alku päivälle. Kanerva muljautti hetken päästä nilkan ja joutui teippaamaan. Kuljimme siis vikkelästi. Appisenvanhapalon sivuitse, ensimmäisellä sivupurolla teetauko, vaikka olo oli kolea. Siitä nousimme: hankala, rahkasammaleinen, pehmeä kuusivoittoinen ylämaa. Parempi siellä kuin jyrkkäpiirteistä jokivartta. Ivalojoen ja Appisen niemessä oli tulipaikka. Vaatteet alkoivat olla kuivat ja mieli parempi, joten istuttiin ja syötiin. Syötettiin kuukkelikin, käännettiin onni. Tuvalla nyt. Peseydyttiin äsken, räntäsade alkoi, hiljaista. Koko Kultala on meille. Lämmin ja kuiva - taas vaihteeksi. Ja tuo kaminan ääni. Nyt on polvi jäykkä, jäykistin entisestään ideal-siteellä, ehkä turpoaa vähemmän. Torstai 16.10.2003, Kultalan autiotupa Lepopäivä. Lepopäivänä aina laiskottaa. Tein puita, kuljettiin nämä museorakennukset, syötiin, käytiin vaaranlaella viestittelemässä, kuljeskeltiin. Tämänhetkinen toimi: seuraan illan pimenemistä. Se on vasta alussa. Mietin, mitä ruokaa. Kanerva lukee pihan tulipaikalla Tuntemattoman sotilaan virsikirjapainosta, kyhjöttää menninkäisenä. Koko reissulla nähty toistaiseksi kaksi ihmistä, ne Sompion metsästäjät. Olisiko Pahaojalla autoja parkissa? Perjantai 17.10, Sotajoen vuokrakämppä Hiljainen on Sotajoen kämppä, kun Kanervakin vielä kuhkii saunassa. Hiljainen, mitä nyt myyrät hetki sitten mönkivät puurohiutalepaketissa. Näyttivät hyvin syöneiltä mutta janoisilta, heitin pihalle. Pihan tunnelmaa häiritsee muutama auto - ja ennen kaikkea näkymä Ivalojoen alueen ainoalle kaivokselle (tuossa jokirannassa kuudensadan metrin päässä). Tulihan niitä, ihmisiä, eilisiltana. Ensin kalastajajoukko (lokakuussa!) Kultalan vuokrakämpän puolelle, sitten yksinäinen metsämies Pimu-pystykorvansa kanssa atuiotupaan. Kunnon kaveri: avarakatseinen rajamieskouluttaja, luonnonsuojelija, metsästäjä, hiljaisella tavalla puhelias. Juttelimme pitkään: metsien käytöstä, metsästämisestä, joutenkulkemisesta, autiotuvista, koirista, paikallisten nuorten miesten harrastusmahdollisuuksista ("Net joko kulkhee metillä tai sitten ne juo, sitäkin näkkee Ivalossa paljo"), kaikesta täällä tärkeästä. Hyvä oli siihen nukahtaa, koirakin hyvätapainen. Kevyt kantamus, helppo päivämatka pitkin Kultalan polkua. Viimeinen silmäys tunturimaahan saatiin luotua Patatunturin nenällä. Tuuleskeli, mutta oli kirkasta. Pahaojanvaaroilla pidettiin teetauko. Päivän maahistemppu: sillä kohtaa huomasin unohtaneeni kirveen Kultalaan. Yksinäni olisin sen varmaan käynyt juoksemassa, mutta ei iljennyt porukkaa jakaa, ja saunakin odotti. Voi niitä maahisia. Pahaojan kämppä ei houkutellut jäämään, joten kävelimme suorilla tänne. Sotajoen okraa hohtavat rantaniityt maisemoivat kauniisti enimmät kullankaivuujäljet, vaikka aivan tarpeeksi jäi näkyviin. "Miksi minä noita katsoisin, kun tässä on kaunis joki ja ranta?" kysyi Kanerva.