Vaellus  Lappi

27. Ropin erämaa
31.8.-9.9.2003
Mukana Elina ja Emilia Lajunen
Reitti: Ropinsalmi - Tammukkajärvi -
Aatsa - Valkeapään (?) kenttä - Tarju - Kalkkoaivi* - Kutukoski - Marsujoki* - Pitsijoki - Kaskasjoki (> Tshaibma) - Kaskasjoki - Pitsijoen latva - Ropin huippu - Ropin autiotupa - Paihkasvaaran joki* - Ropinsalmi































Jostain syystä olen jäänyt kiinni Saariselkään ja Itäkairaan. Siellä olen tehnyt tasan puolet reissuistani. Eli aika monta.

Analysoin itseäni. Johtuuko se turvallisuuden kaipuusta? Vaellan paljon yksin, ja se vaatii tiettyä varovaisuutta. Lähden sinne, minne uskallan, missä tunnen tuvat ja maisemat ja voin luottaa itseeni. Tämä syy olisi valheellinen - ei pitäisi olla liian luottavainen.

Vai johtuuko se siitä, että haluan rutiineja? Mennä samalla yöjunalla, syödä aina roskaruokaa mennessä ja Rovaniemen Raxissa tullessa, käydä saunassa vaelluksen päätteeksi, kulkea vakioreittejä. Mikäs siinä, se olisi hyvä syy.

Mutta Muotkan reissusta (Lappi 24) alkoi tavallaan uusien erämaiden projekti. Sen jälkeisen hiihtoreissun Itäkairaan piti olla uusien tupien tapaamista, mutta keli päätti toisin. Seuraava kuivan maan reissu suuntautui luonnostaan Ropin tienoolle, koska Elina pitää ylämaista enkä siellä ollut vielä käynyt.

Listalla on vielä:

Hammastunturi (lokakuu 2003)
Lemmenjoki (kesä 2004?)
Kaldoaivi / Saamen polku (syksy 2004?)
...ja sitten se pitkä Itäkairan reissu toistaiseksi tuntemattomia alueita pitkin...

Tämän reissun varusteista:
-Elinalla ensi kertaa Haglöfs SEC matkailuvaellusrinkka, asiallinen kantoväline kaikkiaan.
-Naapurin sedältä lainassa ylivertainen teltta, Hilleberg Keron 3 GT.
-Pikkukaasukeitin, tavallista ja talvikaasua.
-Kasvisruokaa. Emilia on kasvissyöjä, joten suunnitelin menun sitä mukaa.

Sunnuntai 31.8.2003


Matkaan vihdoin. Jos suoraan sanon, niin aloin muistaa, miksi vaellan yksin. Emilia tuli vielä vähän kiireellä. Ja oli siinä varusteiden haalimisessa oma säätönsä.

Käsivarteen oli luvattu +1 ja räntäsadetta. Mikäs siinä.

Nukuin tukkina.

Maanantai 1.9.2003

Ropin pirtillä joskus kolmen jälkeen. Varasimme paluusaunan ja hyödynsimme posliinia.

Alkumatkan teemana "ensikertalaiselta luulot pois". Suunnistin heti ensimmäiset 300 metriä läpi pajuhelvetin, eikä sellaiselle siinä vaiheessa osaa meikäläinen nauraa. Arvovaltahan siinä on kysymys. Lavregasvarrille noustessa selitin Emilialle vaelluksen psykologiaa: ensimmäisen puolentoista kilometrin jälkeen tuntuu aina siltä, että ei jaksa. "Mitä ihmettä minä täällä teen?" Ja kerroin, mitä sitten tapahtuu.

Maasto oli huonoa, mutta ilma hyvä ja kohtuulämmin. Oudoin ilmiö olivat tunturimittarit, joita oli käsittämättömän paljon. Välillä tuntui kuin lumituiskussa olisi kävellyt. Monelta paikalta oli mutusteltu lehdet yhdettömiin.

Tammukkajärvellä ruoaksi pestopastaa. Hyvin sujui toistaiseksi, vaikka ensimmäiseksi päiväksi varmasti aika rankka veto siskoksille. Aatsalle ennätimme auringon laskiessa.

Aatsan tuvalla vesi oli limoittunut viikon verran. Hain uutta purosta, mutta se maistui ummehtuneelle. Tiskasin ämpärin ja napon uudelleen ja hain taas uutta vettä, mutta sekin maistui pahalle. Jo on ollut kuiva kesä.

Tiistai 2.9.2003


Rakkoherätys kello kuudelta oli taas paikallaan: näin auringon nousevan hallan puraisemaan maisemaan. Tein tulet ja nukahdin kaminan tohinaan, maailman parhaaseen ääneen sillä hetkellä. Tytöt heräsivät yhdeksältä. Taas sai hämmästellä aamutoimien hitautta: joukon kasvaessa niihin käytetty aika ei lisäänny lineaarisesti vaan eksponentiaalisesti. Ja edessä oli sentään pisin vaativin päivä.

Aatsajoelle jouduimme laskeutumaan pahan rääseikön läpi, mutta joki itse ylitti odotukset. Koivu- ja pajutunnelissa virtaava, hiekkapohjainen, syvä virta, kirkas kuin mikä lämpimässä auringonvalossa. Valkeapään (?) kenttä oli upeaa tievaa, romahtaneita rakennuksia väärällään, ja yksi pystyssä seisova rohjo, joka ilmeisesti edelleen teki poromiehille sääsuojan virkaa.

Tarjun pahdalle oli helppo nousta mönkijäuraa. Sieltä näin onnistuneen reitinvalinnan - suoraan Aatsan tuvalta ei olisi Tarjulle asiaa. Mutta heti tuli kuitti: oijustin liian nopeasti itään, rinnesuon läpi... Sitä suuntaa kuljettiin sitten liikaa etelään, Tarjun eteläiselle pikkuhuipulle.

Raikas tunne koko joukolla. Elina käveli edellä, Emilia sitten, minä harpoin viimeisenä. Niin oli hyvä. Mutta huonossa maastossa tapasin aina lähteä "tiedustelemaan" ja karistin neidot kauas taakseni. Se oli toki väärä liike, mutta ihmeen vaikea estää.

Kalkkoaivin tiellä Emilia otti etsiäkseen kiinnostavia kiviä. Syljeskellessään kiviä puhtaaksi hän näytti kuin syövän niitä suihinsa.

Kalkkoaivilla kuvattiin joskus vuonna 1990 Rauni Mollbergin ohjaamaa elokuvaa Ystävät, toverit, jossa minulla oli pikkuosa. Se oli ensimmäinen Lapin-matkani. Kuvausryhmä ajoi Kalkkoaiville vanhalla bussilla. Ei uskoisi; tie oli todella kaamea, vain maastoautolle sopiva. Mutta niin vain tuvan pihaan oli nyt ajettu mersulla - helmapellit olivat tosin aika rähjäiset.

Oli hauska katsella muistin perille vahvasti painautuneita maisemia.

Teltan pystytimme rajavartioston tuvan alapuolelle kunnon tievalle. Ei todellakaan mikään rankka päivä, vaikka reissun rankimmaksi sen takasin. Neidot samaa mieltä.

Keskiviikko 3.9.2003

Aamukusella minua tarkkailtiin rajavartioston helikopterista. Mitä lie mittailleet. Sadetta oli luvattu, vaan aamupa oli sekä tuulinen, lämmin että aurinkoinen. Kipaisimme Kalkkoaivin huipulle tekstiviesteilemään ja tarkkailemaan tulevaa reittiä, ja alas tullessa siskokset poimivat marjoja, kun minä jo vedin rinkkaa selkään. Ihanan kiireettömiä otuksia!

Alkoi sataa, ja Elina ja Emilia vetivät sadelahkeet ylle. Edessä oli lyhyt siirtymä Kutukoskelle. Valitsin reitiksi Kalkkojärvien rantaa seurailevan ja sitten Vuontisvaaran reunalle nousevan mönkijäuran, joka olikin helppokulkuinen. Voisipa ajaa vaikka maastopyörällä.

Sateessa on aina hyvä kulkea.

Otin uralta liian aikaisin alas tuvalle, ja jouduimme jälleen rämpimään sekä rinnesuota että järvenrantapöpelikköä. Reitinvalinnasta tulee näemmä Ropin erämaassa jatkuvasti oppitunteja.

Kutukosken eteläinen (ja ainoa) tupa on siisti kuin sika pienenä, maalattu lattia & lakattu laveri. Kävimme uimassa, hieman kainosti mutta kuitenkin.

Illalla tupaan tuli pari nuorta miestä, enemmän vaeltajia kuin kalastajia. Ja hyviä tyyppejä: Elina lainsai heiltä loppureissun ajaksi Suomen kalat -pelikortit. Yömyöhään pihalla istuneet kaverit herättivät meidät katsomaan upeita revontulia. Ihme kyllä: minun ensimmäiseni Lapissa.

Torstai 4.9.2003

Lokoisa aamu. Mietin, että voisi pitää lepopäivän. Kävimme upeassa auringonpaisteessa tutkailemassa Kutukoskea ja entistä kämpän paikkaa. Joen toisella puolella näkyi luontokuvaaja telttoineen - sopivan kaukana hän toki oli, mutta silti tuli olo, että väkeä oli paljon liikkeellä.

Lämmitin nuotiolla vettä ja peseydyimme koko porukka. Sitten ruokaa, soijabolognesea ja yleistä löhöilyä.

Iltaviideltä alkoi sitten menojalka viemään, ja päätimme lyhentää huomista pitkää taivalta. Koddovarrille oli hauska nousta, ja keitimme häikäisevässä ilta-auringossa rinneteet. Ropi ja Tshaibma olivat mukavasti hollilla.

Aatsajoen ylitys oli sitten niin paha, että nauratti: helvetillinen louhikko yhdistettynä pajuista punottuun, tiiviiseen tupla-aitaan. Eikä edes vettä. Siihen ei auttanut leiriytyä.

Mutta pahempaa seurasi. Marsoaivin koillispuolen rinne oli kauttaaltaan pahaa rinnesuota, jossa tyttöjen kengät eivät joka paikassa riittäneet. Ja ne pajukot! Leiriytymistä ei voinut harkitakaan. Minulla kiristyi pinna, koska tunsin olevani tavallaan syyllinen, mutta tytöillä oli hauskaa.

Jatkoimme iltaa venyttäen Marsujoelle - onneksi! Upea jokiuoma, telttapaikka tasaisella tievalla, näköala joka suuntaan.

Perjantai 5.9.2003

Jälleen kohtuukaunis aamu. Minä tutkin jokilaaksoa, siskokset kirjoittivat päiväkirjojaan teltassa. Ihme juttu: joukkovaelluksella minua ei kirjoittaminen nappaa, yksin kyllä. Se on harmi - jälkikäteen ei tunnu enää niin tärkeältä kirjoittaa ylös tunteita, ja tekstistä tulee tylsää.

Pitsijoelle oli upeaa kulkumaastoa. Laitoimme ruokaa jokiuoman pikkunyppylän juurella Paunnoaivvikista luoteeseen. Siinä olivat muutkin pysähtyneet, näkyi esimerkiksi pikkuruisen telttasaunan runko.

Kaskasjoen laaksoon laskeuduttaessa törmäsimme taas rääseikköön. Ei kovin pahaan. Alkoi olla jopa kuuma siinä kävellessä. Juovvatsohkakin itärinteeltä bongasimme kunnon rakkaa.

Kaskasjoen tuvan piha oli hieman epäsiistin oloinen, mutta maukas: rappujen alla kasvoi mesimarjoja! Lyötiin korttia. Iltayöstä tupaan tuli keski-ikäinen, paljon kulkeneen oloinen pariskunta. Olivat kävelleet Kalkkoaivin tien päästä asti. Tuli siinä keskusteltua, ja pääsin hyvin tutuiksi. Naisen aloitus oli vähemmän lupaava: "Kylläpä haisee valkosipuli!"

Lauantai 6.9.2003

Päiväretki Tshaibmalle. Tämä oli se jokaisen vaelluksen pakollinen vitutuspäivä. Alkumaasto oli hankalaa suota ja pöheikköä, ja minä "tiedustelin" kauas neitojen edelle. Ihmettelin, että ilman rinkkoja he kulkivat samaa tahtia kuin rinkkojen kanssa, ja alkoi siepata. Eemelinmuurivaaran laella sain sitten perin kyllästyneeltä Elinalta ansaitut moitteet. Emilia sanoi, että on henkisesti rasittavaa tuntea olevansa heikoin ja hitain. Tirautettiin siinä muutama kyynel ja hymyiltiin sitten. Jatkettiin tiiviimmässä porukassa, Elina tosin tahtoi kulkea jäljempänä.

Rinteessä oli käsittämättömästi katajanmarjoja. Poimimme tuliaisiksi puoli litraa yhdestä puskasta viidessä minuutissa.

Tshaibmalta näki. Se on aika terävä huippu vaikkei suhteellista korkeutta paljon olekaan - ehdottomasti alueen paras näköalapaikka. Etelässä ja idässä siinsivät suuret vuomat, mutta minä katselin pohjoiseen kohti Ahkoaivin ja kumppaneiden loivaa ylämaata. Sen takaa siinsivät Norjan lumihuiput. Meekonvaaran olin tunnistavinani, joten sen vierestä siintävä tunturi lienee ollut Halti. Ainakin Ridnitsohkkan lumilaikku vastasi tutulta.

Paluumatkan reitti hieman yläkautta oli parempi, vaikka osuinkin jokivarressa parisataa metriä harhaan. Emilia käveli reippaasti, mutta ilmeisesti oli aika kuitti. Kun tein kämpällä linssikeittoa, hän valitti päänsärkyä, tuijotti keittolautastaan hetken ja poistui oksentamaan. Elinan kanssa arvuuttelimme, oliko se kiertopalkintona meillekin kohta iskevä vatsatauti vai jotain muuta. Se oli jotain muuta. Ilmeisesti kuuma ja pitkä päiväretki sai Emilian verensokerin ja nestetasapainon heittelehtimään, sillä pihamaan laatoituksen jälkeen Emppu oli taas kuosissaan ja söi keittonsa hyvällä halulla ja leipää päälle ja keksejä ja litratolkulla teetä.

Keittelin taas pihanuotiolla suihkuvedet.

Sunnuntai 7.9.2003

Toiseksi viimeisen vaelluspäivän aluksi olin luvannut Elinalle ja Emilialle heidän elämänsä rankimman ylämäen. Yli 250 korkeusmetriä Juovvatsohkakin ylätasangolle sujui yllättävän helposti, vaikka aamujalat hieman vastustivat - olimme heränneet ennätysaikaisin, puoli seitsemältä. Pertules, kahdeksalta jo korkeammalla kuin Tshaibma! Vuomissa näkyi aamusumua, vaikka yö ei ollut kylmä. Korkealla oli tyyntä ja aurinkoista. Juovvatsohkakin pikkujärvi ja ylempi Kaskasjärvi ovat eriskummallisia ylänkövesiä. Lounasta laitoimme Pitsijoen latvalla, kaunis paikka sekin, vaikka näköalaa rajoitti Ropi ja muut töppyrät.

Ropin vierustaa kuljimme korkealla - jotain sitä reitinvalinnasta ennättää oppia viidessä päivässä. Mutta alhaalla Ropijoen latvalaakson suovarvikoissa taapersi kymmenpäinen joukko, kaikesta päätellen pahimman lajin kumisaapastalepaaneja. Myöhemmin saattoi päätellä, että Iitosta lähtevän mönkijäuran haara johdattaa sinne, vaikka ei se jalkamiehelle mitään kulkumaastoa olekaan.

Jätimme rinkat rinteeseen ja pinkaisimme Ropin huipulle. Se on tasainen, kivinen laakio, ei lainkaan hyvä maisemien tiirailuun. Tytöt viettivätkin aikaansa lähinnä kännyköitään katsellen. Minä kummastelin kulttuurin tunkeutumista maisemaan: Lammasoaivin tuulimyllyt näkyivät selvästi, samoin Ruotsin puolen kännykkämastot. Huipulta sai myös kattavan käsityksen kuljetusta ja tulevasta reitistä.

Tuvalla oli tyhjää. Ja jälleen vesi limoittumassa! Kaikilla tuvilla tällä reissuilla oli ollut vettä odottamassa. Käyttäisitkö sinä viikon vanhaa vettä? Tai vettä, jonka laatua et näe? Liekö sattumaa vai alueen erityispiirre... Toisaalta: joka tuvalla oli kiehiset.

Trangian paistinpannun olin jättänyt kotiin, vaikka lettuja piti reissulla paistaa, koska sillähän se ei olisi kuitenkaan onnistunut. Omastani on teflon kulunut (se oli kerran lainassa...) ja pohja mutkalla. Luotin siihen, että joltain tuvalta löytyisi kunnon pannu. Eipä löytynyt, mutta yritettävä oli, kun Elina käski. Voin olin unohtanut, mutta oliiviöljyä oli - mutta sehän ei sovi paistamiseen. Kyllä minä tiedän: trangian kattilalla pisteliekkisellä kaasupolttimella ilman voita ei tule lettuja. Nyt sen tietää Elinakin. Nauratti koko yritys.

Jatkoimme iltaa myöten pidemmälle, ettei viimeisenä aamuna tarvitsisi pinnistellä ylös liian aikaisin. Ropijoen laakso näytti satatonnisellakin kartalla mahdottomalta kulkumaastolta, mutta sinne kuitenkin johdin joukon, kun talvitien pohja näytti selvältä. Tulos muistutti sekä syiltään että seurauksiltaan hieman lettukatastrofia (paitsi että jälkimmäisestä ei tullut pannukakkua...). Nousimme pian kulkemaan itäpuolen huipuille.

Paihkasvaaran ja Juovvavarrin välisen puron laidoilla oli komeita tievoja, ja teltalle löytyi hieno paikka. Tein koivunuotion, ja istuimme iltaa. Taivas oli kirkas mutta ilma silti lämmin.

Maanantai 8.9.2003

Taas puoli seitsemän herätys. Aurinko kurkisti tunturin takaa, mutta alamaissa oli paksu sumu. Olimme juuri sumurajan yläpuolella. Tyynen yön jälkeen teltta tihkui kondensaatiokosteutta, mutta minkäs teet - pakettiin vain. Ropijärvenperälle asti kulki erittäin selvä mutta paikoin mutainen mönkijäura, joka joudutti matkaa. Kylä näytti aavemaiselta sumussa. Järven rannassa oli perinteinen aamupaskatauko, mutta jatkoimme nopeasti, sauna painoi päälle. Ropinsalmelle mentäessä mönkijäura kostui entisestään, mutta oli ihan kuljettavissa.

Saunassa siskokset olivat sen verran naatteja ilmeisesti kahden varhaisen aamun jälkeen, että sanoivat muutaman pahan sanan toisilleen ja mököttivät. Minulla oli kevyt, vaelluksen jälkeinen olo, enkä antanut minkään haitata. Harvoin annan muiden haitata, omassa haittaamisessa on kyllin.

Bussissa jälleen Lapin radio. Sitä ei kestä.

Ja sitten se Rovaniemen Rax. Ja yöjuna.

Tiistai 9.9.2003

Aamulla ensin kotiin suihkuun, sitten töihin ja hieman myöhässä suoraan musiikkiuutisten suunnittelukokoukseen. Eri maailma?
This page created with Cool Page.  Click to get your own FREE copy of Cool Page!