Vaellus  Lappi 20. Saariselkä: Isä ja poika kaamoksessa 26.12.2001-1.1.2002 Isän kanssa Reitti: Päivä totuttelua Kiilopäällä. Kiilopää - Niilanpää - Suomunruoktu - Lankojärvi - Rautulampi - Kiilopää. Päivä hiihtelyä Kiilopäällä. Piti opettaa isäukko vaeltamaan. Hän kun ei opettanut minua. Tai no, kipinän kyllä jätti, kun vei kerran telttailemaan lähisaareen ja kerran Kulhavuoreen. Vaellus oli toki lyhyt, mutta silti aika näyttävä alku isän vaellusuralle - harva aloittaa kaamoksella. Mutta taisi se jotain poikia: kesällä 2002 hän jo kulki viikon itsekseen Saariselällä, helmikuussa 2003 retkeili Hetta-Pallaksella ja kesäkuussa 2003 taas viikon Saariselällä. Keskiviikko 26.12. Illalla äiti vei meidät Tampereen asemalle. Hyvin nukutti junassa. Torstai 27.12.2001 Rovaniemen asemalla oli pimeää ja kylmää. Ihmeen pitkään meni bussissa ennen kuin yhtään valkeni. Kiilopäällä olimme tavalliseen tapaan puolilta päivin, ilma oli kaunis ja kylmä. Söimme lounasta ja vuokrasimme sukset (minulle SNS-siteiset, mutta teräskanttiset Fischerit, joita olin käyttänyt jo keväällä, isälle Madshusin Pellestovat), sauvat, isä myös monot. Teimme pienen totuttelulenkin Ahopäille, kuun valossa näki hyvin kulkea. Oikeastaan olin aika hämmästynyt kaamoksen valosta. Illalla tein vielä pikaretken Kiilopään huipulle. Juuri ennen huippua lamppu paloi. Tietenkään meillä ei ollut varalamppua, mutta isä ehti juuri ja juuri hakea Saariselältä pari. Saunoimme ja söimme tukevasti. Mukava olla Kiilopäällä isän rahoilla, meillä oli asiallinen huone, petivaatteet ja kaikki. Perjantai 28.12.2001 Aikainen herätys, naaman pesemättä jättäminen ja niin tukeva aamiainen kuin mahdollista. Itse olin kai vähemmän hermostunut kuin isä, joka selvästi oudoksui lähtemistä pimeään tunturiin. Pakkasta oli noin 25 astetta, tuuli ei alamaissa ollut paha. Minä kannoin rinkkaa ja suurinta osaa tavaroista, isällä oli pikku-Deuter. Vaellusvaatteina pidin polypropyleenikerrastoa, villakerrastoa ja kuoriasua, päässä oli fleecebalaclava ja huppu, käsissä hieman arveluttavasti vanhat, elähtäneet Lillsport-hanskat. Ensimmäinen termospullotauko Niilanpään aution ja kalsean tuntuisella porokämpällä oli kylmä. Kun lähdimme uudestaan uralle, hanskat ja näpit jäätyivät ikävästi, mutta lämpenivät sitten vähitellen, vaikka viima oli häijy ja harmaa. Pian huomasin ihmeekseni, että hiihtäessä oli todella mukavaa, ei liian kuuma eikä kylmä. Kuoritakki tosin hengitti hieman huonosti. Alkoi olla jo valoisaa. Pilviä oli, mutta suunnistaessa ei olisi tarvinnut karttaa, kompassia saati gepsiä, mutta isä tarkistutti suuntaa jatkuvasti. Ajauduimme talvireitiltä hieman liikaa länteen, mutta se ei haitannut, sillä lumi ei pahasti upottanut. Pian olimme jo Suomun varressa ja uralla. Pidimme voileipä-termosteetauon. Suomunruoktu oli perhanan kylmä, ja kastelin vielä jalkani vettä hakiessa. Laitoin tymäkät tulet kaminaan, ja kämppä alkoi hitaasti lämmetä. Neljässä tunnissa nollaraja taisi mennä rikki jo istumakorkeudelta. Saimme spaghetti bolognesen sopivasti syötyä ennen kuin muita kulkijoita alkoi lappaa sisään. Isä ihmetteli ruoan määrää, mutta kaikki tuli kuitenkin syötyä. Ilta meni tarinoidessa muiden kulkijoiden kanssa. Partiolaistyttö korjasi Ruotsin armeijan ylijäämäsuksesta hajonnutta nahkaremmiä jekkulangalla. Nukuin alalaverilla, jossa vielä nukkumaan käydessä oli hieman viileää, mutta myöhemmin jo liian kuuma. Lauantai 29.12.2001 Heräsimme aikalailla ajoissa ja lähdimme otsalamppujen valossa Suomujokea ylös. Alussa piti jopa hieman etsiä uraa. Suomun sillalta alkaen ura oli kohtuukunnossa, Vintilätunturin sivuitsekin olisi päässyt Tuiskulle. Sen verran silti teki helpompaa reittiä mieli, että kokeilimme jokijäätä, kun tuli valoisaa: muuten hyvä sillä oli hiihtää, mutta vesi mokoma alkoi jäätää suksenpohjiin. Siinä raaputellessamme iso porukka virolaisia heimoveljiä rynkäsi alas rantapenkereeltä, kuka ahkiota kiskoen, kuka rinkkaa raahaten. Mukana oli monen ikäistä väkeä ja nuorimmat sinnittelivät letkan viimeisinä hieman hätäisinä. Olivat menossa Tuiskulle asti, vaikka päivä oli jo pitkällä. Aika siekailematon vetäjä. Kotakönkäällä yritin ehdotella isälle ruokataukoa, ettei aina tulisi laitettua ruokaa sisätiloissa. Lankojärvelle oli kuitenkin sen verran lyhyt matka, että isä usutti sinne. Loppumatkasta oli kyllä aamiaisenergia lopussa. Kämppä lämpeni nopeasti. Illan iloksi tein lyhyen hiihtolenkin Lankojärven jäällä. Kuutamo paistoi kirkkaasti ohuiden pilvenretaleiden lomasta. Rantametsien tummat, vaihtelevat juovat, jokilaakson pikkuvaarat, rikkumaton hiljaisuus... Sunnuntai 30.12.2001 Yöllä piti pönttöön ladata puita, ja aamulla oli napakka pakkanen. Isää selvästi arvelutti lähteä niin kuivalla kelilla Rautuojaa ylös ja hän veisteli puusäleistä hätävaratulitarpeet matkalle. Hiihtäessä tuli varpaille häijyn kylmä, vaikka pidimme rivakkaa tahtia. Rautulammella olimme valoisimpaan aikaan, tupa oli valmiiksi lämmin ja ruokaa oli hyvä laittaa. Tovin lepäilimme. Kun lähdimme Kiilopäätä kohti, harmaa valo alkoi taas kadota - ja tilalle tuli häikäiseviä värejä. Rautuvankan hiihtäminen oli upea elämys. Porokello kilkatti ja tokka piirtyi rinteessä iltaruskoa vasten. Nousu Kiilopään selänteelle vei voimat, söimme suklaat ja joimme teetä, ihmettelimme ranskalaista päivähiihtelijäpariskuntaa. Isä etenkin hahmotti kulttuurishokin. Laskimme suoraan syömään ja sitten saunaan. Maanantai 31.12.2001 Aamulla sain isän houkuteltua vielä nousemaan kävellen Kiilopään huipulle. Pakkanen jatkui, mutta ilma vaikutti ihmeen sumuiselta, ja isä epäili näköaloja. Puolivälissä nousua pääsimme sitten yllättäen pakkashäkärän yläpuolelle. Kaikkialla Lapin laajan maan yllä lepäsi tasakorkea pakkassumu, ja siitä sitten kuin merestä kohoili uljaita, kaamoksen värjäämiä tunturihuippuja. Huipulta katselimme taas kerran - minä kuudetta kertaa vuoden aikana - Saariselän kaunista tunturimaata. Kotiin lähdimme iltaneljän bussilla. Suksibussi heitti nelostien varteen, ja kun kymmenisen minuuttia odotimme matkavaatteissa bussia, ennätti tulla kylmempi kuin aiemmin koko reissulla.