Vaellus  Kurjenrahka 8. Syysaurinkoa 1.-3.10.2004 Marko Survosen kanssa Elijärvenkulma - Puistonportti - Kuljunmäki - Valastenmaa - Vesiraumanmäki* - Isopää - Pikkupää - Puistonportti - Elijärvenkulma - autolla Särkijärvelle - autolla Rantapihaan - Kuhankuono - Kurjenrahkan luontotorni - Töykkälä* - Saksala - Takaniitunvuori - Lakjärvi - Rantapiha Kuvat (c) Marko Survonen, katso enemmän kuvia täältä. Markon kanssa on ollut viikonloppuvaellus rästissä jo pitkään. Hyvä että päästiin, ja hyvä että päästiin syksyn komeimpana viikonloppuna. Perjantai 1.10.2004 Elijärvenkulmalle joskus iltakuuden kieppeissä parkkeerattiin Renault, ja leviteltiin hetki varusteita. Minun pikkurinkkaani tilaavievät, Markon reppuun painavat. Tasapeli. Tarkoitus oli kiertää Vaskijärven lenkki. Viimeksi kun kiertelin niillä seutuvilla, oli marraskuu ja tiukka pakkanen - ja pimeä ehti tulla ennen kuin aloitimme kylmän yön Vesiraumanmäellä. Nyt kävi samoin. Suunnilleen Levonmäellä piti reittimerkkejä tarkkailla jo otsalampulla, sillä taivas ei ollut kovin kirkas. Hienoa auringonlaskua saimme sentään katsella muutamalla pitkospätkällä. Mutta sitä ennen Niittysaaren epävirallisella nuotiopaikalla teetauko. Ja polulla maailmanparannusta, aiheina masennus, luontosuhde, liikunta. Vesiraumanmäen laavu oli ennallaan, vieraskirja edennyt muutamalla pykälällä, polttopuutarjonta vaihtunut vanhoista hirsistä sekahalkoon. Valkoisen miehen tulet piti tehdä: oli kylmä yö tulossa, taivas kirkastui. Kävimme vielä hyppelemässä ennen makuupussiin sulkeutumista. Markolla mursu, minulla Joutsen QTM 900. Nukuin hyvin, mutta kuulemma kuorsasin. Lauantai 2.10.2004 Marko oli ollut pitkään hereillä ennen kuin vääntäydyin jalkeille. Raikas aamu, mutta aurinko lämmitti jo. Päivän ensi maisemaksi poikkesimme hiekkatieltä katsomaan Kaukosuota. Mättäikkö rouskui kengän alla varjopaikoissa, auringossa piti kääriä hihat. Hiekkateitä nopeasti Isopään tulipaikalle ja Vaskijärven rantaan - aamun toiseksi maisemaksi rauhallinen suojärvi. Joutsenia vastarannalla. Ja kolmas maisema: Pikkupään näköalapaikka. Kannattaa poiketa. Suota, harvaa metsää, etäinen aistimus siitä, että maakotka varmasti viihtyy. Autolle palatessa oli jo nälkä: päätimme ajaa kansallispuiston puolelle jollekin tienvieruslaavulle. Ja vettä piti saada - eli Särkijärvelle. Valtava väkipaljous kontrastoi Vaskijärven rauhaa: lapsiperhe, nuoripari, vanhoja pareja, pikkupoika kiipeilemässä laavun katolla, puukkoleikkejä. Mutta toisaalta - saimme alkupalaksi ylijäämälettuja. Ja ruoatkin keitettyä, vaikka spagetti bolognese maistui liikaa liemikuutiolta. Autovaellus jatkui vielä Rantapihan pihaan. Paikallisen yritteliäisyyden tueksi joimme paperimukikahvit kioskin kuistilla. Sitten vakioreitille kohti Kuhankuonoa. Väkeä riitti rajakivelle asti, mutta uudella, suota kiertävällä polulla oli hiljaisempaa. Toukokuussa reittiä ei vielä ollut, mutta nyt se erottui selvästi - eli on niitä, kulkijoita. Ennen näkötornia, kun Marko valokuvaili, minä osuin suppilovahveropaikalle ja poimin pari litraa. Niistä sitten keittoa Kurjenrahkan eteläpuolen laavulla eli Töykkälässä: suppiksia, pekonia, sulatejuustoa, sipulia, kevyesti mausteita, riisiä. Sitä olisi syönyt kotonakin. Ilta oli lämpimämpi, sitä tarkeni istua. Lyhyt urheilukerrasto ja mikrofleece - aivan liikaa plussakelissä Joutsenessa. Kusella kun kävin keskellä yötä, höyry nousi koko miehestä. Sunnuntai 3.10.2004 Jäljellä oli tylsää hiekkatietä, eteläsuomalaisten kansallispuiston pakkopullaa, ja hieman harmaassa säässä. Auringonpaisteessa kulttuurimaiseman lehtipuut olisivat olleet jo liian upeita. Saksalaan ja Takaniitunvuorelle. Marko valitti hikeä ja minä kehotin ottamaan fleecen pois ja kulkemaan kahdella kerrastopaidalla. Auttoi. Pukeutuminen on niitä vaellusasioita, jotka täytyy oppia tai opetella. Lähtökohtana mitä ilmeisimmin kannattaa pitää, että aina on olemassa mukava vaihtoehto. Pukkipalo oli ennallaan, ikiaikainen. Komeimpia maisemia Etelä-Suomessa. Lakjärvellä piti sitten syödä: pastaa ja paljon teetä, herkkuja mitä oli jäljellä. Valtavasti väkeä taas. Rantapihan kioskilla kakkoskahveilla ajattelin, että kunnon kaverin kanssa on hyvä vaeltaa. Osan elämyksistä voi jakaa - hienoa. Osaa ei voi, koska ihmiset ovat erilaisia. Mutta silloinkin voi keskustella erilaisista lähestymistavoista ja käsityksistä, kehittyä, nauttia.

Marko Vesiraumanmäen lähellä. Tavallisesti reitin pitkokset ovat hieman leveämmät.

Aamupäivän aurinkoa Isopäällä, Vaskijärven luonnonpuiston laidalla. Hyvä näköalapaikka.

Suppilovahverometsä. Tähän jäi rinkka ja kävelysauva.

Syksyn satoa, näistä tuli keitto.