Vaellus  Kurjenrahka 7. Lintutornista näkee ja kulttuurimaisemassa kelpaa 14.-16.5.2004 Edellinen päivä Sunnuntai 16.5.2004 Herään, kun Sami alkaa hankkiutua pois makuupussistaan. On mitä ilmeisimmin hyvin varhainen aamu, koska ei kuulu viserrystä. Samassa aamun ensimmäinen lintu livauttaa aamun ensimmäisen laulun, ja kun avaan silmät, näen auringon punaaman männynlatvan. Tiedän, että kello on puoli viisi jo ennen kuin Sami niin sanoo. Hän haluaa herätä, eikä minulla ole mitään syytä vastustella, on ihmeen levännyt olo. Kurjet laulavat, se on voimallinen ääni ja käynnistää minut, täyttää elämisenhalulla. Yöllä on ollut pikkupakkanen: varusteet ovat huurussa, vesi riitteessä ja Samin makuupussi jäässä. Olen varsin tyytyväinen siihen, että otin talvipussini enkä kesäpussia. Puuron kiehuessa käymme kummulla katsomassa, kuinka höyry nousee Lakjärvestä - ja aurinko metsän takaa. Aamiaisella istuskellessa minulla ei ole kylmä. Talvipussista huolimatta tämän täytyy olla kesää! Kävelemme Rantapihaan ja käymme läpi maailmanpolitiikan arkipäivää. Voi sentään, ennen aamukuutta. Aikainen herätys tuntuu absurdilta vasta nyt. Rantapihan saunan edustalla ihailemme peilityyntä järvenpintaa ja nautimme auringosta. Teetä, leipää ja linnunlaulua. Kelpaa varmasti Samille kirkonmenoista. Jäljellä on enää reipas marssi autolle. Minä voisin aivan hyvin kääntyä takaisin, kulkea uudestaan suon yli, etsiä suojaisan paikan, metsästää auringonsäteitä ja kurkien laulua. Vaan jostain syystä on mentävä, sitä paitsi kävelemällä pääsee autolle ja autolla pääsee Häntälän notkoille. Ajamme sinne, sillä Sami on lukenut Luontomatkailijan Suomea ja kiinnostunut. Kello lähenee kymmentä ja on viileänkirkas, aurinkoinen kevätpäivä. Häntälän notkot on savimaahan peltojen keskelle kaivautunut puronotkoalue keskellä peltoja. Ei kuulosta ihmeelliseltä, mutta menepä itse! Me tunnemme olevamme Konnussa: hyvinhoidettua laidunta, aaltoilevaa nurmea, sypressikatajia, valoisia metsäsaarekkeita, reipas puro. Hauskaa vastapainoa Kurjenrahkan alkuvoimalle. Jatkamme vielä Häntälän notkojen luontopolulta kilometrin mittaiselle Peuran polulle, joka kulkee kuusikkoisten harjujen päällä. Kun laskeudumme purolle, on aika - niinpä - keitellä teetä. Savinen on heinikko takamuksen alla ja hiljalleen alkaa ruisleipä tökkimään. Palailemme pitkin peltotietä ja löydämme notkelmasta kyläyhdistyksen laavun: sinne ei ole mitään opasteita, mutta paikka on mitä mainioin: puut, kirves, penkkikin nukkumista varten. Tänne voisi joskus pyöräillä. Retkeilijänsieluni on toipunut täysin, nyt on helppo lähteä kotiin. Edellinen päivä

Puoli viisi: aurinko nousee idästä ja höyry nousee Lakjärvestä.

Häntälännotkojen kontumaista vehreyttä.

Notkon pohjalla virtaa Rekijoki.