Vaellus  Kurjenrahka 7. Lintutornista näkee ja kulttuurimaisemassa kelpaa 14.-16.5.2004 Edellinen päivä Lauantai 15.5.2004 Kurjet huutavat ja pikkulinnutkin yrittävät parhaansa. Auringonsäde luikahtaa kaiteenraosta lämmittämään Samin naamaa. Kello hipoo kymmentä, ja maailma meitä lukuunottamatta on herännyt jo aikoja sitten. Mutta aamiaista on turha kiirehtiä, kun on tällainen aamu. Ensi etapiksi käymme laavulla, mutta partiolaisista ei näy jälkeäkään. Hyvä niin. Siistejä olivat, jos kohta huonoja suunnistamaan. Käärimme hihat ja käymme taittamaan taivalta. Laaskallion jälkeen Kuhankuonon retkeilyreitistö näyttää huonompaa puoltaan: rääseikköistä pellonreunaa, hakkuuaukeaa, hiekkatietä. Mutta on sitä parempaakin tarjolla: kirkas puro, josta täytämme vesipullot, teepaikkana kaunis koivupöllipino oraspellon laidassa. Saksalan kallioilla lojumme selällämme aika pitkään. Tämä on sitä taitoa, joka kokemuksen myötä on hieman karttunut - osaamme pitää taukoja. Oikaisemme kauniin Asonlammen kautta. Minä katselen mennävuotisia karpaloita ja muita suoihanuuksia, Sami juttelee tyttärensä kanssa puhelimessa. Takaniitunvuorella on taas kunnon tauon paikka. Rikomme eräruokaperiaatteita vastaan syömällä hotdogeja. Tulipaikalla on myös iso liuta partiolaisia: Loimaan Savisten perheretki, 60 henkeä menossa Lakjärvelle. Minä kun olin kaavaillut rauhallista laavuyötä... Päätämme kuitenkin piipahtaa katsomassa Lakjärven meininkiä, sillä vesipullot pitää täyttää. Pukkipalon ikimetsä hämmästyttää, kuten aina. Olisiko nyt aika toteuttaa vanha haaveeni ja yöpyä jossain Pukkipalon viereisen suon saaressa... Meininki Lakjärvellä on mitä parhain - jos pitää massaretkeilystä. Tukahdutan paheksuntani: jos 12-vuotiaat pojat eivät juoksisi ja huutaisi, he olisivat vakavasti sairaita. Vetäydymme rantaan. Teetä juomaan, tietenkin. Edessä on toinenkin yö avotaivaan alla, ja minä ehdotan paikaksi männikköistä suosaareketta, vaikka joudummekin palaamaan hieman takaisin. Käymme toteamassa Paltanvuoren hieman tylsäksi yöpaikaksi ennen kuin Sami myöntyy. Huhtasaaren eräässä nokassa, aivan suon vieressä on valmis, suojaisa nuotiopaikka. Teemme tulet, syömme pastaa ja köllöttelemme. Puhe kulkee niin kuin se tulilla kulkee: irtonaisesti ja taukoja pelkäämättä. Olipa hyvä tulla tähän, suon viereen, kallion kupeeseen, nuotion ääreen ja hiljaisuuteen. Sami tekee jo pedin, minä käyn vielä kävelemässä, nauttimassa laskevan auringon viimeisistä, punahehkuisista säteistä, jotka lämmittävät enemmän mieltä kuin kehoa. Seuraava päivä

Aamulla oli selkeää. Kurkia näkyi.

Pukkipalon aarnialueen alkusuomalaista maisemaa.

Pikkuinen iltanuotio valmiiseen paikkaan ei häirinne ketään...