kurjenrahka7

Vaellus Kurjenrahka

7. Lintutornista näkee ja kulttuurimaisemassa kelpaa
14.-16.5.2004
Samin kanssa.
Reitti: Kansallispuiston portti - Kurjenpesä - Kuhankuono - Karpalopolku - Koivusaaren lintutorni - Kurjenrahkan laavu - Vajosuon laavu - Vajosuon lintutorni* - Laaskallio - Takaniitunvuori - Lakjärvi - Paltanvuori - Huhtasaari* - Rantapiha - Kansallispuiston portti. Lisäksi Häntälän notkon luontopolku Somerolla.

Kuvat (c) Sami Matinaho.

Retkeilijänsieluni on viime aikoina joutunut ruvelle huonoissa säissä ja yksinäisyydessä - ja työkiirestressissä. Balsamia haavoille: viikonloppu, kaunista ilmaa ja hyvää seuraa luvassa, tuttu ja turvallinen kohde. Kurjenrahka on kotierämaani Turun auvoisilta ajoilta. Sinne siis.

Perjantai 14.5.2004

Sami poimii minut jo perinteeksi muodostuneesta paikasta Espoon asemalla. Heitellään kamat autoon ja ryhdytään päivittelemään kuulumisia, tarkistetaanpa siinä samalla mentaalisesti, että kaikki on tullut mukaan, myös vanha ystävyys. On tullut.

Ihmeen helppoa on yksityisautoilu, oikein omatunto soimaa julkisiin tottunutta. Edes Etelä-Suomen retkikohteisiin ei niin vain bussilla hurauteta. Elättelen sellaista mielikuvaa, että yksin en ilkiäisi retkelle autoilla - harrastus on muutenkin niin epäekologinen.

Ei siinä mene aikaakaan: olemme vikkeästi parkissa Kurjenrahkan kansallispuiston parkkipaikalla. Onpa tämä kehittynyt sitten viime näkemän, kaikenlaista taulua ja roskista on tullut, samoin pysäköintitilaa. Entäpä sitten hulppea Kurjenpesä? Käymme ihmettelemässä, kuinka upealle paikalle vanha mummonmökki on istutettu. Viereinen luontotupa on vasta valmistumassa - oven poikki kulkee muovinauha.

Ilma on kosteanraikas, hieman tuulinen, lämpö alle kymmenen: paras mahdollinen kulkusää. Hilpaisemme rajapyykille ja teemme vikkelän Varsinais-Suomi -kuntakierroksen: kahdeksan kuntaa, kaksi sekuntia... Suomaisema vetää Samin tavallistakin tyytyväisemmäksi. Esittelen seutua kuin omaani.

Lähdemme porhaltamaan Karpalopolkua kaakkoon. "Reitti valmis 2004" sanoo kartta, joten noudatamme merkkejä ja polkua sen kummemmin ajattelematta. Tulos: palaamme alkupisteeseen. Sattuuhan sitä, tämä menee pilvisen sään ja alkutouhotuksen piikkiin. Käännymme takaisin ja löydämme suolle erkanevan polun.

Reitti ei ole valmis, ja pitkokset loppuvat pian, mutta mitäpä siitä - suo on kuivaa, kävely mukavaa, hengittäminen helppoa ja maisemat kauniita. Muistelen vuoden 2002 lokakuista retkeäni: näillä tienoin väistelin silloin rahkaleijakoita läpitunkemattomassa pimeydessä ja räntäsateessa - ja nautin.

Energia alkaa loppua, sillä kello on jo seitsemän. Päätämme evästellä Koivusaaren lintutornilla. Torni on keskeneräinen. Mitäpä siitäkään: lattia kantaa ja on merkittävästi maanpintaa korkeammalla. Suo näkyy ja piirtyy sieluun. Alkumaisema.

Jatkamme paarustusta pitkin suon laitaa. Alkaa tulla ilta, mutta ei vielä pimeä. Tyyntyy.

Kurjenrahkan eteläpuolen laavu on pikkuhetken hukuksissa, kun en ole viitsinyt suunnistaa turhan tarkasti. Teen tutun virheen: kuvittelen kuljetun matkan hieman liian pitkäksi. Vaan löytyyhän se polku, ja polun varrelta laavu.

Hirvikäristystä, perunamuusia ja puolukkahyytelöä. Teetä ja herkkuja siihen päälle. Pyöräretkeilijäkaksikko, joille voimme Samin kanssa retostella retkeilykokemuksillamme. Nuotio. Ah auvoa.

Helppo on silti jatkaa matkaa Vajosuon laavulle, vaikka kello lähestyy yhtätoista. Selvä polku odottaa, ja kenties rauhallisempi paikka.

Tarvomme tietä pitkin yhtä jalkaa. Sama rytmi, sama askelpituus, aika lailla sama kunto. Pienen eron havaitsen: Samin askel on varmempi, minun keveämpi. Kuusi kilometriä Vajosuon laavulle taittuu tunnissa.

Täälläkin on nuotio, mutta nuotion edessä vaalea neito, kaunis ja hymyileväinen. Mutta voi, hän puhuu kännykkään! Käy ilmi, että neito kuuluu kymmenen hengen partiolaisporukkaan, jonka muut jäsenet ovat eksyneet lähimaastoihin. Hän yrittää kännyköitse neuvoa toista vanhempaa partiolaista, joka yksinään, ilman karttaa ja kompassia, on kadottanut ohjattavansa, eikä tiedä, minne mennä.

Sami ei ole millänsäkään, vaikka kuinka yritän leukailla partiolaisten eräsaavutuksista.

Päätämme mennä yöksi läheiseen lintutorniin, siellä lienee rauhallisempaa. Telttaa meillä ei ole.

Tornin siistillä lautalattialla joskus yhden jälkeen katselen makuupussista, kuinka tähdet alkavat tulla näkyviin.

Seuraava päivä