Vaellus  Kurjenrahka 4. Lokakuun pimeät suot, valoisat aamut 26.-27.10.2002 lauantai-sunnuntai Tortinmäki - Yläneentie - Hannulantie - Karsonkulma - Kuhankuono* - Rantapiha - Lakjärvi - Pukkipalo - Takaniitunvuori - Saksala - Vajosuo - Vehka-aho - Järvijoki - Tortinmäki Päätin lähteä yöretkelle viime tingassa, ja ehdin Tortinmäkeen iltaviiden bussilla. Perillä oli siis jo pimeää, ja vielä pimeämmäksi illan teki tyypillinen lokakuinen sää: sateli vettä ja lämpötila oli piirun verran nollan yläpuolella. Lunta oli satanut jo pari viikkoa sitten, mutta suurin osa oli sulanut pois valaisemasta. Tortinmäen päätepysäkiltä en osannut palata Järvijoentielle niin kuin olin suunnitellut, vaan etsin sopivaa tietä pohjoisesta. Paikallistin itseni vasta Hannulantiellä. Haapa-ahon talolta lähtevä polku vei mukavasti pohjoiseen, ja päädyin Karsonkulmaan ja siitä vielä tietä pitkin Sipilään. Sipilän talon takana oli armoton tiheikkö ennen kuin pääsin suolle. Suolla otsalampun ja kompassin kanssa oli kiinnostava kulkea. Suo oli sen verran jäässä, että vain silloin tällöin upotti; allikoihin ei silti uskaltanut astua, ja välillä oli hankala löytää tietä allikkolabyrintissa, kun otsalampun kiila ei tunkeutunut tarpeeksi pitkälle, että selvän retin olisi nähnyt. Päädyin pitkoksille ja edelleen Kuhankuonoon. Telttapaikan kanssa oli hankaluuksia. Nukuin oikein hyvin. Aamu oli periaatteessa kirkas, mutta lokakuiseen tapaan todella sumuinen. Yöllä pakasti sen verran, että kosteat pitkospuut vetivät jäähän. Täydensin aamiaista Rantapihassa, jonne tuli myös kokeneen oloinen, keski-ikäinen kulkija reppu selässä, oli matkalla Lakjärvelle kuten minäkin. Annoin hänen mennä edeltä. Hiekkatieosuudella jouduin kulkemaan pitkin hirvipassilinjaa. Kohteliaita olivat metsämiehet, antoivat kulkea rauhassa, vaikka kysyin että häiritsenkö. Pukkipalon parkkipaikalla oli auto ja peräkärryssä kaksi höyryävää hirveä. Metsästyksenjohtajan oloinen äijä esitteli ylpeänä: molempia hirviä ammuttu keskelle lapaa ja toisella mahtavat sarvet. Jatkoin Lakjärvelle hieman "metsän kautta", kokeneen kulkijan jäljiltä oli hyvä hiillos. Oikaisin Lakjärven yli suoraan etelään Pukkipalon polulle. Aarnialue teki ensikertalaiseen vaikutuksen, pakko oli pysähtyä istumaan ja teetä hörppimään, kun maisema tarjosi ikivanhaa metsää, suosaarekkeita ja korppeja. Se oli kuin suomalainen mielenmaisema. Takaniitunvuoren tulipaikalla nuotiota viritteli ilman kirvestä hieman kokemattoman tuntuinen nuorimies tyttönsä kera. Pilkoin seuraavillekin kulkijoille hieman syttöpuita. Hiekkatiepätkä Saksalan suuntaan oli tylsä, kalliolla kulkeva polku taas huonosti merkitty. Jatkoin reittiä pitkin Vajosuon laitaan, ja suuntasin suon yli. En osannut jatkaa helppoa suota aivan Järvijoelle saakka, vaan nousin kovalle maalle jo Vehka-aholla. Hiekkatiepätkä Tortinmäkeen oli todella tylsä. Yöllä oli siirrytty talviaikaan, mutten muistanut kumpaan suuntaan. (Heuse opetti seuraavalla reissulla muistisäännön: kelloa siirretään aina kesää kohti, jos kesä on kuuden kohdalla ja talvi kahdentoista) Piti soittaa kotiin ja kysyä, että tiesi odottaa bussia. Aikaa jäi sen verran, että viimeistelin eväät koulun pihalla.