Vaellus  Kurjenrahka 3. Paluu lähierämaahan lokakuun alku 2002 Mynämäki-Yläne -tie - Hirvijärvi - Särkijärvi - Takalevonkirkko - Soikeroinen* - Mansikkapalonmäki - Pirunkirkko - Luolakallio - Sepänlaakso - Yläne th Tuli hieman äkkilähtö kun nukuin tyttöystävän vieressä pommiin. Pakkasin äkkiä ja menin linja-autoasemalle. Ensimmäinen läheskään oikeaan suuntaan vievä bussi meni Mynämäelle. Siellä oli kuollutta. Jatkoin taksilla matkahuollon kulmalta, oli tarkoitus pysähtyä Hirvijärven tienhaaraan, mutta luultavasti meni pitkäksi, sillä tie oli väärä. Otin suunnan itään. Kalliosta ja mäkistä maastoa, somasti paikoin lumen peittämää, lämpötila nollassa. Hirvien makauksia näkyi ainakin viisi ennen kuin löysin Hirvijärvelle. Muutama joutsen meloi vastarannalla, katselin ja ihmettelin, paikka oli kaunis. Seuraavat parikymmentä kilometriä kuluivat tylsää hiekkatietä harppoessa. Kun tie ennen Lakjärveä haarautui pohjoiseen, ajattelin pääseväni vihdoin polulle. Mutta polku oli todella huonosti merkitty eikä muutenkaan näkynyt maastossa. Palasin tielle aika kettuuntuneena. Särkijärvellä oli kaksi nuorta miestä ollut yötä. Sen verran olivat edellisenä iltana nauttineet ns. raitista ilmaa, että päivä oli ilmeisesti mennyt rötväillessä. Sain pyytämättä lasillisen punaviiniä ja pyytämällä demonstraation monipolttoainekeittimen toiminnasta. Sellainen laite tohisee niin perkeleesti ja on täynnä pikkuosia, jotka suorastaan vaativat päästä hyppäämään metriseen hankeen. Kaverit kertoivat myös, että Vantaan Mynämäellä oli räjähtänyt. Poliisi kokoili vasta "palasia yhteen" selvittäessään räjäyttäjän henkilöllisyyttä... Särkijärvelläkin oli joutsenia, ja kirkas vesi. Paikallinen isäntä oli kavereille kertonut, että järven vesi kestää kyllä juoda toisin kuin kaivon. Jatkoin polkua Takalevonkirkolle. Siinäpä vasta omituisessa lepoasennossa löhöävä kivenjärkäle, jääkauden heittämä ja pakkasen halkoma. Nähtävyys joka tapauksessa. Soikeroisissakin oli väkeä, nuoripari paistamassa sisäfilepihvejä ja survomassa perunamuusia. Pystytin teltan ja rupesin juttusille. Äijä oli niin mahdottoman kokenut, että melkein sain tuta, miltä oma besserwisserismini mahtaa kavereistani tuntua. Lähtivät, kun pimeä tuli ja tähdet syttyivät. Istuin vielä nuotiolla ja pyörittelin päätäni äidin hysteerisille tekstiviesteille. Aamu oli edelleen taas harmaa, oli satanutkin hieman. Pirunkirkko ihmetytti, kun sen ensi kertaa näki - että sellainenkin erämaailluusio on Etelä-Suomessa mahdollinen! Polkukin muuttui erämaisen raskaaksi ennen Luolakalliota, ja oli todella vaativa Sepänlaaksoon asti - ja todella huonosti merkitty, pimeässä se olisi ollut täysin mahdoton ensikertalaiselle. Luolakalliolla oli yöpynyt siivoton partiolaisporukka. Pari näppynaamaista, kuusitoistakesäistä tupakkamiestä pilkkihaalareissa ja läjä räkänokkia. Pomot ajattelivat heittää käyttämättä jääneet ruoat roskikseen, kun eivät viitsineet kantaa niitä sadan metrin päähän autolle, mutta pikkukaverit katsoivatkin asialliseksi tapella niistä keskenään. Nuotiota oli pidetty kunnolla, hiiltyneet puut olivat putoilleet ympäriinsä ja penkin alle jäi kytemään pesäke, joka leimahti liekkiin puoli tuntia myöhemmin. Myös polttamatonta puuta ja roskaa jäi ympäriinsä. Pokerinaamansa näppynaamat todistivat toivottamalla hyvää päivänjatkoa. Tulipaikalle tippui muutakin väkeä ja minä lähdin jakamaan. Gepsistä loppuivat patterit, eikä varapattereissa ollut ytyä - ja kompassi tietenkin kotona. Jatkoin Sepänlaaksoon sormituntumalla huonosti merkittyä polkua. Isolla tiellä soitin bussiaikataulut kännykällä, kävelin kolmisen kilometriä Yläneen Teboilille ja sieltä puolentoista tunnin odottelun jälkeen kotiin.